Pian kone päättää suuresta osasta Kelan tukia – ”Asiakkaan tarve asioida Kelan kanssa poistetaan”
-
Suomen valtio on äärettömässä viisaudessaan päättänyt tuhlata lähes 600 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja tuottaakseen maahan vähän lisää työttömiä ja ulkoistaakseen Kelan toiminnan Yhdysvaltalaisille megakorporaatioille. Äärettömän typerä liike omasta mielestäni. Yle uutisoi myös että Google on ostanut maata Kajaanin ja Oulun välissä sijaitsevasta Vaalasta (ks. Maustetytöt - Taksilla Vaalaan), joten voimme tulevaisuudessa odottaa sekä suurempaa työttömyyttä (jonka prosentti on Suomessa koko Euroopan valtioiden välillä huonoimpia), suurempaa luontokatoa (datakeskukset kun ovat pahamaineisen saastuttavia), kasvanutta energiatarvetta (datakeskuksen takia, joka sitten varmaan ostetaan maakaasuna jostain vitun jenkeistä liian kovalla rahalla, vaikka halvemmalla voisi varmaan tuottaa uusiutuvaa energiaa esim. Kiinasta) ja väheneviä juomavesivarantoja (datakeskukset kun ovat janoisia).
Ei vitun vittu. Ei vitun vitun vittu. Saatanan tunarit. Aseellinen vallankumous milloin? Ei tämä nyt saatana näin voi jatkua, eihän?

Tässä nyt taas lisätään riippuvuuksia paitsi järjestelmien ylläpidon osalta niin siirretään päätöksentekoakin Yhdysvaltalaisen yrityksen kontrollissa olevan järjestelmän tekemäksi...
Ovathan kaikki jo allekirjoittaneet sen @digitaalinenitsenaisyys@mementomori.social tekemän kansalaisaloitteen täällä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/16691
-
R ActivityRelay shared this topic on
Hello! It looks like you're interested in this conversation, but you don't have an account yet.
Getting fed up of having to scroll through the same posts each visit? When you register for an account, you'll always come back to exactly where you were before, and choose to be notified of new replies (either via email, or push notification). You'll also be able to save bookmarks and upvote posts to show your appreciation to other community members.
With your input, this post could be even better 💗
Register Login