Siinä se nyt sitten on: seuraavan hallituksen tulee säästää 2-3 kertaa *enemmän* kuin mitä nykyinen hallitus on tehnyt.
-
Siinä se nyt sitten on: seuraavan hallituksen tulee säästää 2-3 kertaa *enemmän* kuin mitä nykyinen hallitus on tehnyt. Ja tähän ovat sitoutuneet *kaikki* eduskuntapuolueet, paitsi *toistaiseksi* vasemmistoliitto. Kurjistamispolitiikka tulee ottamaan vielä aivan uusia kierroksia ihan riippumatta siitä, mitkä puolueet ovat seuraavassa hallituksessa. Näissä olosuhteissa vasemmistoliitolle ainoa oikea ratkaisu tulee olemaan oppositioon jääminen myös ensi vaalikaudella.
Voi saakeli. Se on tätä sillä erotuksella, ettei tuo ensimmäinenkään palkki ole pieni
-
Voi saakeli. Se on tätä sillä erotuksella, ettei tuo ensimmäinenkään palkki ole pieni
@matt_jarvin @teemuki nähtäväksi jää, voiko vasemmistoliittoakaan jatkossa äänestää...
-
Siinä se nyt sitten on: seuraavan hallituksen tulee säästää 2-3 kertaa *enemmän* kuin mitä nykyinen hallitus on tehnyt. Ja tähän ovat sitoutuneet *kaikki* eduskuntapuolueet, paitsi *toistaiseksi* vasemmistoliitto. Kurjistamispolitiikka tulee ottamaan vielä aivan uusia kierroksia ihan riippumatta siitä, mitkä puolueet ovat seuraavassa hallituksessa. Näissä olosuhteissa vasemmistoliitolle ainoa oikea ratkaisu tulee olemaan oppositioon jääminen myös ensi vaalikaudella.
@teemuki Ansan virittävät.
"kato jos nyt pistetään oikeen ranttaliksi niin siitähän kansa pillastuu, ja sit ei päästä tänne seuraavalla kerralla. Mut ei hättää, kun kato kansa on tyhmää ja lyhytmuistista, niin nää meidän rosvoukset unohtuu siinä kun seuraava porukka niitä koettaa oikoa eikä varmana siinä onnistu. niin kansa sitten suuttuu niille! Ja me ollaan täällä taas 4 vuoden kuluttua ja veikkaan että viel sitä seuraavani kautena kun vassareilta menee kaikki luotto hör hör hör!" -
@teemuki Ansan virittävät.
"kato jos nyt pistetään oikeen ranttaliksi niin siitähän kansa pillastuu, ja sit ei päästä tänne seuraavalla kerralla. Mut ei hättää, kun kato kansa on tyhmää ja lyhytmuistista, niin nää meidän rosvoukset unohtuu siinä kun seuraava porukka niitä koettaa oikoa eikä varmana siinä onnistu. niin kansa sitten suuttuu niille! Ja me ollaan täällä taas 4 vuoden kuluttua ja veikkaan että viel sitä seuraavani kautena kun vassareilta menee kaikki luotto hör hör hör!"@teemuki Jatkomiete; ongelma ei varmaan tässä vaiheessa ole hallituksen kokoonpanon muutos, vaan se että pitää kouluttaa kansaa pitkämuistisemmaksi. Sellainen kunnon sydämenmuutos että suurin osa sanoisi jo ettei ikinä Kokkareita tai Persuja takas hallitukseen, ja äänestykset ja toimet järjestäin seurais tätä mantraa
-
@juhatretjakov @menneisyytesi @teemuki
Vallankumous ei toteudu, kun ihmisillä ei ole tarpeeksi talikoita.@VPSuuronen @juhatretjakov @menneisyytesi @teemuki Mullei ole talikkoa, mutta on vesuri. Sain 18-vuotissynttärilahjaksi aikanaan. Kyllä, ystäväni ovat erikoisia.
-
@menneisyytesi @teemuki Harmi, että 4 vuotta on tarpeeksi lyhyt aika, että tässä aina ootellaan kiltisti seuraavia vaaleja sen sijaan että otettas soihdut ja talikot ja mentäis isolle kirkjolle uudistamaan hallinto.
@VPSuuronen @menneisyytesi @teemuki täs viel se lisätwisti että "iso kirkko" tässä kohtaa ois Bryssel, koska
"sopeutusvaatimus on luonnoksen mukaan ”sopusoinnussa” sen kanssa, mitä EU:n finanssipoliittiset säännöt Suomelta ensi vaalikaudella edellyttävät."
-
@teemuki Jatkomiete; ongelma ei varmaan tässä vaiheessa ole hallituksen kokoonpanon muutos, vaan se että pitää kouluttaa kansaa pitkämuistisemmaksi. Sellainen kunnon sydämenmuutos että suurin osa sanoisi jo ettei ikinä Kokkareita tai Persuja takas hallitukseen, ja äänestykset ja toimet järjestäin seurais tätä mantraa
@Mimesatwork @teemuki joo kivan perinnön antaa Orpo et al seuraavalle hallitukselle
Lainaan fiksua ihmistä toisaalta:
"Yksi syy noin rajuille luvuille on nimenomaan Orpon hallituksen epäonnistuminen omassa sopeutuksessaan. Ne jättää seuraavalle hallitukselle aivan hirveän perinnön sekä ilmasto- ja luontotoimien että valtiontalouden osalta.
Nehän lupasi tehdä 9 miljardia tällä kaudella. No, tekivät 3,5. Jos ne ois tehneet minkä lupasivat eivätkä keventäneet rikkaiden verotusta tai alentaneet yhteisöveroa miljardilla niin ois silleen joku 1-3 miljardia sopeutusta. Sekin ois paha mut vois tsägällä hoitua suhdanteella suurelta osin, ja ympäristölle haitallisilla tuilla loput.
Ja samma på ilmastolaki, ne lupas pysyä 2035 hiilineutraaliustavoitteen tiellä, toissa päivänä ympäristöjärjestöt haasto hallituksen oikeuteen koska ne ei tule siinä pysymään ja nyt joudutaan tekemään aivan todella radikaaleja (ja kalliita) toimia et pystytään siihen."
-
@teemuki Jatkomiete; ongelma ei varmaan tässä vaiheessa ole hallituksen kokoonpanon muutos, vaan se että pitää kouluttaa kansaa pitkämuistisemmaksi. Sellainen kunnon sydämenmuutos että suurin osa sanoisi jo ettei ikinä Kokkareita tai Persuja takas hallitukseen, ja äänestykset ja toimet järjestäin seurais tätä mantraa
@Mimesatwork @teemuki
Onneksi Aho-Viinasen hallitus koulutti minut jo alaikäisenä siihen ettei kokkareita, keskustaa eikä ns. kristillisiä koskaan äänestetä. Persut sitten olivat myös jo SMP:nä liian rasisteja minulle muutenkin. -
@VPSuuronen @menneisyytesi @teemuki täs viel se lisätwisti että "iso kirkko" tässä kohtaa ois Bryssel, koska
"sopeutusvaatimus on luonnoksen mukaan ”sopusoinnussa” sen kanssa, mitä EU:n finanssipoliittiset säännöt Suomelta ensi vaalikaudella edellyttävät."
@kskehu @menneisyytesi @teemuki arvelen että ei kuitenkaan ainoa toteutusvaihtoehto..
-
@kskehu @menneisyytesi @teemuki arvelen että ei kuitenkaan ainoa toteutusvaihtoehto..
@VPSuuronen @kskehu @menneisyytesi @teemuki mun käsittääkseni Suomen velkajarru on olennaisesti tiukempi kuin mikään EU:n sääntö.
-
@VPSuuronen @menneisyytesi @teemuki täs viel se lisätwisti että "iso kirkko" tässä kohtaa ois Bryssel, koska
"sopeutusvaatimus on luonnoksen mukaan ”sopusoinnussa” sen kanssa, mitä EU:n finanssipoliittiset säännöt Suomelta ensi vaalikaudella edellyttävät."
@kskehu @VPSuuronen @menneisyytesi @teemuki Ensi vaalikaudella edellyttävät johtuu ihan täsmälleen siitä että tä nykyinen natsihallitus kusi tarkotuksella suomen luottoluokituksen ja talouden mm heikentämällä sitä mitä lasketaan omaisuudeksi, heikentämällä bkt:tä tällä itsetehdyllä lamalla ja fantastisilla työttömyysluvuilla, julkisen sektorin velalla ja no, siis kaikella tolla.
Ne tarkoituksella ajoi suomen sille ”EU:n tarkkailuluokalle”
-
@teemuki tässä kun on laskenut aikaa seuraaviin vaaleihin ja kuvitellut että silloin tulee muutos parempaan niin täytyy jo henkisesti varautua siihen, että todennäköisesti niin ei tapahdu.
@menneisyytesi @teemuki Hyvä on varautua kyl. Vähintään siksi et riippumatta seuraavien vaalien tuloksesta niin natsit on paskoneet asiat niin yrakalla ja voimallisesti et ykskään hallitus ei saa meitä samalle viivalle mistä alotettiin tai siitä yli.
Sipilän heikennykset oli kauheita lut sitä hallitusta leimas se eestaasvenkoilu kun ei niiden sekoilut menny läpi. Nä sinimustat kollaboraattoreineen on runnoneet läpi. Siksi niiden hallitusrivit ei rakoile mihinkään vaikka pitäis. Joko pelottaa?
-
@juhatretjakov @menneisyytesi @teemuki
Vallankumous ei toteudu, kun ihmisillä ei ole tarpeeksi talikoita.@VPSuuronen @juhatretjakov @menneisyytesi @teemuki Meil on yks. Pari lapiota on kans ja veikkaan et rautasilla haroilla saa kans damagea ja et jossain on tarpeeks riuska tyyppi rautakangen varteen. Keihäät, ne on teoriassa vaan teräviä luudanvarsia xD
-
@VPSuuronen @juhatretjakov @menneisyytesi @teemuki Meil on yks. Pari lapiota on kans ja veikkaan et rautasilla haroilla saa kans damagea ja et jossain on tarpeeks riuska tyyppi rautakangen varteen. Keihäät, ne on teoriassa vaan teräviä luudanvarsia xD
@VPSuuronen @juhatretjakov @menneisyytesi @teemuki Mä tuun tuotantoon tai ruokahuoltoon. En varmaan olis hyvä siellä vihasessa ihmisjoukossa kun olisin vaan et hei… kauheen raskasta olla vihanen onko sulla villasukkia ootko juonut vettä ja et au kun sattuu noi huudot.
-
@VPSuuronen @kskehu @menneisyytesi @teemuki mun käsittääkseni Suomen velkajarru on olennaisesti tiukempi kuin mikään EU:n sääntö.
@mhalila @VPSuuronen @menneisyytesi @teemuki joo niin on, että tässä ei olla vielä ees sen lukemissa. Mutta tosiaan EU:n säännöille vois myös vähän haistattaa pitkät tai edes tehdä järkeviä sopeutuksia mitä natsihallitus nyt tietty ei tee

@mhalila @VPSuuronen @menneisyytesi @teemuki @kskehu Tosiaan Suomessa on vedetty EU:n vaatimuksista vielä lujaa ohi. Toinen vaihtoehto olisi hakea liennytyksiä EU:n vaatimuksiin, tai edes pysytellä niissä, ja tehdä talouspolitiikkaa, joka oikeasti vakauttaisi tilannetta. Sitä ei tämän hegemonian kaudella tehdä.
-
@Mimesatwork @teemuki
Onneksi Aho-Viinasen hallitus koulutti minut jo alaikäisenä siihen ettei kokkareita, keskustaa eikä ns. kristillisiä koskaan äänestetä. Persut sitten olivat myös jo SMP:nä liian rasisteja minulle muutenkin.@Mimesatwork @teemuki
(Tämä ehkä kertoo aika paljon juuri minun poliittisesta muististani. Se on nimittäin aika pitkä. Muistan kuinka Esko Aho vinkui siitä, että Hiihtoliitto-keissi pilasi hänen maineensa. Minä taas ajatteli että "ehei, kyllä se oli se sinun pääministerikautesi joka sinun maineesi pilasi lopullisesti.") -
@Mimesatwork @teemuki
(Tämä ehkä kertoo aika paljon juuri minun poliittisesta muististani. Se on nimittäin aika pitkä. Muistan kuinka Esko Aho vinkui siitä, että Hiihtoliitto-keissi pilasi hänen maineensa. Minä taas ajatteli että "ehei, kyllä se oli se sinun pääministerikautesi joka sinun maineesi pilasi lopullisesti.")@biohumanisti @teemuki Hyvä että joku muistaa. Kaikki ei muista, ja uusia äänestäjiä on joka vaaleissa. Ei muistettu kun Niinistön Haloselle häviämisen kiukuttelut unohdettiin ja Stubbin "sori siitä".
-
@biohumanisti @teemuki Hyvä että joku muistaa. Kaikki ei muista, ja uusia äänestäjiä on joka vaaleissa. Ei muistettu kun Niinistön Haloselle häviämisen kiukuttelut unohdettiin ja Stubbin "sori siitä".
@Mimesatwork @biohumanisti @teemuki mä olen onnettoman lyhytmuistinen. Muistin esim. kyllä sen valtavan raivon, jonka pelkkä sinipukuisten miesten rivi ilmestyminen uutisiin herätti mussa Sipilän kauden lopulla, mutta en muista enää, mistä kaikesta se raivo syntyi.
En muistanut esim. sitä, että Sipilä leikkasi 60% luonnonsuojelun rahoista. Kuuskyt prossaa, luontokadon ja ilmastokriisin kynnyksellä! Äijän pitäisi joutua taantuvasti vankilaan, stna.

@magdalenahai @biohumanisti @teemuki Näistäkin olis hyvä et olis joku selkeä arkisto että kuka on tehnyt uransa aikana poliitikkona mitä. Ilmeisesti esim eduskunnan äänestystulokset on julkista tietoa, ja ne on julkisesti saatavilla, vaan osaanko mä tavispellenä navigoida eduskunnan sivustoja niin että ne saan kaivettua esiin (yritin kerran). Lähinnähän ne tulee vastaan jos jostain mediaa kiinnostavasta asiasta on äänestetty ja Yle/Hesari julkassut äänestystuloksia tarkemmin kuin puoluejaolla