Mikä on vanhin tänä vuonna lukemasi kirja?
-
@sarjuuksia Kuuntelin The Stepford Wivesin, joka on vuodelta 1972! Muuten tullut luettua lähestulkoon pelkästään 20-luvulla ilmestyneitä kirjoja, enpä oo tullut ajatelleeksi asiaa aiemmin!
@asta joo siis teen itsekin aina välillä ihan hartiavoimin töitä, että saisin nostettua luettujen kirjojen keski-ikää. Mutta niin vaan tulee eniten kulutettua 3-5 vuoden sisään ilmestynyttä, vaikka jotain ihan nollarinkin klassikoita on lukemati

-
Mikä on vanhin tänä vuonna lukemasi kirja?
Mun oli vuodelta 2001.
Ja se muuten tuntui vanhalta.@sarjuuksia Clifford Simakin Väliasema vuodelta 1964 taitaa olla vanhin. Muuten näin vuoden alussa Hugo-ehdokasasettelun vuoksi on tullut luettua tuoreita kirjoja.
-
Mikä on vanhin tänä vuonna lukemasi kirja?
Mun oli vuodelta 2001.
Ja se muuten tuntui vanhalta.@sarjuuksia Sudenmorsian ilmestyi vuonna 1928, mutta vieläkin vanhempia ovat kokoelmasta Viipyilevät pilvet löytyvät runot. Ne ovat alkujaan jostain 300-400 -lukujen tienoilta. Käännökset ovat toki uudempia.
-
Mikä on vanhin tänä vuonna lukemasi kirja?
Mun oli vuodelta 2001.
Ja se muuten tuntui vanhalta.@sarjuuksia Helvi Juvosen runokokoelma Kuningas Kultatakki (1950). Hyvä runous ylipäänsä on ajatonta, vaikka Juvosella pilkahteleva uskonnollisuus ehkä onkin nykylukijalle vieraampaa. Antiikin klassikoita en ole tänä vuonna vielä ehtinyt lukea, ne yleensä vanhimpina.
-
Mikä on vanhin tänä vuonna lukemasi kirja?
Mun oli vuodelta 2001.
Ja se muuten tuntui vanhalta.@sarjuuksia Nopealla lukuvihkon selailulla Marlen Haushoferin Seinä, joka on vuodelta 1963. Tykkäsin!
-
@sarjuuksia Nopealla lukuvihkon selailulla Marlen Haushoferin Seinä, joka on vuodelta 1963. Tykkäsin!
@sarjuuksia Komento takaisin! Olihan siellä novellikokoelma Oscar Wildelta, eli jostain 1800-luvun loppupuolelta.
eta - Onnellinen prinssi ja muita tarinoita, julkaistu alun perin 1888.
-
Mikä on vanhin tänä vuonna lukemasi kirja?
Mun oli vuodelta 2001.
Ja se muuten tuntui vanhalta.@sarjuuksia Robinson Crusoe (1719), vuoden 2000 käännös.
-
Mikä on vanhin tänä vuonna lukemasi kirja?
Mun oli vuodelta 2001.
Ja se muuten tuntui vanhalta.@sarjuuksia 1865, Jules Verneä
-
Mikä on vanhin tänä vuonna lukemasi kirja?
Mun oli vuodelta 2001.
Ja se muuten tuntui vanhalta.@sarjuuksia Hobitti vuodelta 1937. Suomennos toki tuoreempi
-
@asta joo siis teen itsekin aina välillä ihan hartiavoimin töitä, että saisin nostettua luettujen kirjojen keski-ikää. Mutta niin vaan tulee eniten kulutettua 3-5 vuoden sisään ilmestynyttä, vaikka jotain ihan nollarinkin klassikoita on lukemati

@sarjuuksia Täytyypä itsekin alkaa kiinnittää huomiota! Äänikirjoina tulee kuunneltua helposti uusia silloin kun on tilaus palveluun voimassa, kirjaston valikoimasta löytää helpommin vanhempiakin.
-
Mikä on vanhin tänä vuonna lukemasi kirja?
Mun oli vuodelta 2001.
Ja se muuten tuntui vanhalta.@sarjuuksia Lauri Jäntti : Viipurin viimeinen päivä kesällä 1944 (1964)