Anu Kaaja on aloittanut kustannetun uransa lyhyillä pistoksilla, joilla uskon myös olevan hyvä aloittaa siihen tutustuminen.
-
Anu Kaaja on aloittanut kustannetun uransa lyhyillä pistoksilla, joilla uskon myös olevan hyvä aloittaa siihen tutustuminen. Jo kokoelman nimi ”Muodonmuuttoilmoitus” (Teos, 2015) tiivistää mainiosti, millä taroteilla Kaaja pokeriaan läiskii. Kompakteissa tunnelmakuvissa ja sattumuksissa todellisuus saa parhaimmillaan krohnista lumoa ja harmsilaisia kolhuja.
Pidän epäaristoteliaanisuudesta ja irtoideoihin nojaamisesta. Pervouteen taipuvaiset näyttelykuvat kylkiterraarioineen, homppelienkeleineen ja raiskaajapatonkeineen ovat valloittavia. Tajunnanvirtaloruilu, höttöinen kelluilu ja tuonpuoleisia hipova todellisuuksien rajapinnoilla resonointi
taas ei oikein ole omaan makuuni, olisin suonut sen loksahtelevan edes hieman enemmän.Mutta nämä ovat virkistävän hersyviä, kadehdittavan mielikuvituksekkaita viipaleita aн! On selviö, että maaliskuussa ilmestyvä ”Siluetinleikkaaja” menee lukuun. Miten kiehtovaa onkaan tutustua kirjailijaan ensimmäisten lyhyiden ja viimeisimmän pitkän kautta, kenties kuvitella niiden väliin prosessi, kuin sarjakuvaruutujen välisessä katuojassa.
Oheistan myös häpeilemättä uusimman Parnasson pari kirjailijakuvaa, koska ne ovat aivan poskettoman komeita.

-
R ActivityRelay shared this topic