Joustavuus ja lempeys ovat päivän sanoja, varsinkin jos puhutaan hyvinvointiin / terveyteen liittyvistä asioista.

Joustavuus ja lempeys ovat päivän sanoja, varsinkin jos puhutaan hyvinvointiin / terveyteen liittyvistä asioista. Ja miksikä ei! Onhan nyt lähtökohtaisestikin selvää, että kepittämällä harvan hyvinvointi paranee.

Mutta omalla kohdalla olen miettinyt, onko joustavuus ja fiilispohjaisuus sittenkään oikeita ratkaisuja.

"Liiku ja syö fiiliksen mukaan" menisi meikäläisellä liikaa sipsi-pizza-sohva-linjalle.
"Syö fiiliksen mukaan" tarkoittaa mulle myös, että kaikki on väärin ja koko syömisestä tulee paha mieli; ruoka on milloin liika suolaista, liika makeaa, liian paljon kaloreita, liian vähän proteiinia, on epäeettistä, ei ole lähiruokaa... Listahan on loputon.

Liikkumisesta ei taas tule sitä kuuluisaa euforiaa. Tiedän ja tunnistan kaikki järkisyyt liikkumiseen (mm. lihaskunto, työkyky jne.), mutta kun nekään eivät tahdo kantaa. Hyvää oloa ei tule edes siitä, että tulipahan suoritettua.

Liikkumisen vaikeus liittyy myös siihen, että on vaikea sitoutua vaikkapa tiettyyn viikonpäivään ja kellonaikaan. Entä jos ei huvittakaan maanantaina klo 17–18?!
Toisaalta just se "liikut sitten kun on fiilis" tarkoittaa, että en liiku, koska ei sitä fiilistä ole eikä tule. Lajin täytyy olla todella ihmeellinen, että sellainen tulee. Ratsastus on päässyt lähimmäksi, mutta senkin aika taitaa olla kohdallani oli. Ehkä jotkut koiralajit myös, mutta niihinkään ei nyt ole mahiksia.

Miten muut hanskaa tän joustavuuden? Onko sitä?

Mietin tätä myös laajemmalta näkökulmalta; toimiiko tällainen ihmisille ihmiskuntana ylipäätään? Voiko osa ylipaino-ongelmasta johtua liiallisesta joustavuudesta?

Joustavuus ja lempeys ovat päivän sanoja, varsinkin jos puhutaan hyvinvointiin / terveyteen liittyvistä asioista. Ja miksikä ei! Onhan nyt lähtökohtaisestikin selvää, että kepittämällä harvan hyvinvointi paranee.

Mutta omalla kohdalla olen miettinyt, onko joustavuus ja fiilispohjaisuus sittenkään oikeita ratkaisuja.

"Liiku ja syö fiiliksen mukaan" menisi meikäläisellä liikaa sipsi-pizza-sohva-linjalle.
"Syö fiiliksen mukaan" tarkoittaa mulle myös, että kaikki on väärin ja koko syömisestä tulee paha mieli; ruoka on milloin liika suolaista, liika makeaa, liian paljon kaloreita, liian vähän proteiinia, on epäeettistä, ei ole lähiruokaa... Listahan on loputon.

Liikkumisesta ei taas tule sitä kuuluisaa euforiaa. Tiedän ja tunnistan kaikki järkisyyt liikkumiseen (mm. lihaskunto, työkyky jne.), mutta kun nekään eivät tahdo kantaa. Hyvää oloa ei tule edes siitä, että tulipahan suoritettua.

Liikkumisen vaikeus liittyy myös siihen, että on vaikea sitoutua vaikkapa tiettyyn viikonpäivään ja kellonaikaan. Entä jos ei huvittakaan maanantaina klo 17–18?!
Toisaalta just se "liikut sitten kun on fiilis" tarkoittaa, että en liiku, koska ei sitä fiilistä ole eikä tule. Lajin täytyy olla todella ihmeellinen, että sellainen tulee. Ratsastus on päässyt lähimmäksi, mutta senkin aika taitaa olla kohdallani oli. Ehkä jotkut koiralajit myös, mutta niihinkään ei nyt ole mahiksia.

Miten muut hanskaa tän joustavuuden? Onko sitä?

Mietin tätä myös laajemmalta näkökulmalta; toimiiko tällainen ihmisille ihmiskuntana ylipäätään? Voiko osa ylipaino-ongelmasta johtua liiallisesta joustavuudesta?

@hannamorre Joo, oon tässä aika pahasti kun liikunta ei palkitse ja, no hyvä kun jaksaa arkea jotenkin. Mä lainaisin terapeuttiani et ne ihmiset liikkuu kenellä on energiaa.
Etillinen Liikunta vaatii hirveesti toiminnanohjausta ja kykyä, aikaa ja voimia ja toiminnanohjaus vaatii mitivaatiota johon ei riitä se et ”pitäis.” Mulla ei toimi ees rutiinit ja säännöt. Mut sit kun jaksaa vaikka tehä pihalla töitä niin sit teenkin! (1/2)

Joustavuus ja lempeys ovat päivän sanoja, varsinkin jos puhutaan hyvinvointiin / terveyteen liittyvistä asioista. Ja miksikä ei! Onhan nyt lähtökohtaisestikin selvää, että kepittämällä harvan hyvinvointi paranee.

Mutta omalla kohdalla olen miettinyt, onko joustavuus ja fiilispohjaisuus sittenkään oikeita ratkaisuja.

"Liiku ja syö fiiliksen mukaan" menisi meikäläisellä liikaa sipsi-pizza-sohva-linjalle.
"Syö fiiliksen mukaan" tarkoittaa mulle myös, että kaikki on väärin ja koko syömisestä tulee paha mieli; ruoka on milloin liika suolaista, liika makeaa, liian paljon kaloreita, liian vähän proteiinia, on epäeettistä, ei ole lähiruokaa... Listahan on loputon.

Liikkumisesta ei taas tule sitä kuuluisaa euforiaa. Tiedän ja tunnistan kaikki järkisyyt liikkumiseen (mm. lihaskunto, työkyky jne.), mutta kun nekään eivät tahdo kantaa. Hyvää oloa ei tule edes siitä, että tulipahan suoritettua.

Liikkumisen vaikeus liittyy myös siihen, että on vaikea sitoutua vaikkapa tiettyyn viikonpäivään ja kellonaikaan. Entä jos ei huvittakaan maanantaina klo 17–18?!
Toisaalta just se "liikut sitten kun on fiilis" tarkoittaa, että en liiku, koska ei sitä fiilistä ole eikä tule. Lajin täytyy olla todella ihmeellinen, että sellainen tulee. Ratsastus on päässyt lähimmäksi, mutta senkin aika taitaa olla kohdallani oli. Ehkä jotkut koiralajit myös, mutta niihinkään ei nyt ole mahiksia.

Miten muut hanskaa tän joustavuuden? Onko sitä?

Mietin tätä myös laajemmalta näkökulmalta; toimiiko tällainen ihmisille ihmiskuntana ylipäätään? Voiko osa ylipaino-ongelmasta johtua liiallisesta joustavuudesta?

Joustavuus ja lempeys ovat päivän sanoja, varsinkin jos puhutaan hyvinvointiin / terveyteen liittyvistä asioista. Ja miksikä ei! Onhan nyt lähtökohtaisestikin selvää, että kepittämällä harvan hyvinvointi paranee.

Mutta omalla kohdalla olen miettinyt, onko joustavuus ja fiilispohjaisuus sittenkään oikeita ratkaisuja.

"Liiku ja syö fiiliksen mukaan" menisi meikäläisellä liikaa sipsi-pizza-sohva-linjalle.
"Syö fiiliksen mukaan" tarkoittaa mulle myös, että kaikki on väärin ja koko syömisestä tulee paha mieli; ruoka on milloin liika suolaista, liika makeaa, liian paljon kaloreita, liian vähän proteiinia, on epäeettistä, ei ole lähiruokaa... Listahan on loputon.

Liikkumisesta ei taas tule sitä kuuluisaa euforiaa. Tiedän ja tunnistan kaikki järkisyyt liikkumiseen (mm. lihaskunto, työkyky jne.), mutta kun nekään eivät tahdo kantaa. Hyvää oloa ei tule edes siitä, että tulipahan suoritettua.

Liikkumisen vaikeus liittyy myös siihen, että on vaikea sitoutua vaikkapa tiettyyn viikonpäivään ja kellonaikaan. Entä jos ei huvittakaan maanantaina klo 17–18?!
Toisaalta just se "liikut sitten kun on fiilis" tarkoittaa, että en liiku, koska ei sitä fiilistä ole eikä tule. Lajin täytyy olla todella ihmeellinen, että sellainen tulee. Ratsastus on päässyt lähimmäksi, mutta senkin aika taitaa olla kohdallani oli. Ehkä jotkut koiralajit myös, mutta niihinkään ei nyt ole mahiksia.

Miten muut hanskaa tän joustavuuden? Onko sitä?

Mietin tätä myös laajemmalta näkökulmalta; toimiiko tällainen ihmisille ihmiskuntana ylipäätään? Voiko osa ylipaino-ongelmasta johtua liiallisesta joustavuudesta?

@hannamorre Niin mulla on selkeesti vaikeuksia taas jos on selkeitä kieltoja ruoassa ja sit samalla ortoreksiaan taipuvaisuus kummittelee et ruoille tulee hyvä tai paha ominaisuus helposti. Et tässä mun henk koht on pakko siis mennä fiiliksen mukaan, myös koska väkisin syöminen johtaa syömättömyyskausiin. (1/2)

Joustavuus ja lempeys ovat päivän sanoja, varsinkin jos puhutaan hyvinvointiin / terveyteen liittyvistä asioista. Ja miksikä ei! Onhan nyt lähtökohtaisestikin selvää, että kepittämällä harvan hyvinvointi paranee.

Mutta omalla kohdalla olen miettinyt, onko joustavuus ja fiilispohjaisuus sittenkään oikeita ratkaisuja.

"Liiku ja syö fiiliksen mukaan" menisi meikäläisellä liikaa sipsi-pizza-sohva-linjalle.
"Syö fiiliksen mukaan" tarkoittaa mulle myös, että kaikki on väärin ja koko syömisestä tulee paha mieli; ruoka on milloin liika suolaista, liika makeaa, liian paljon kaloreita, liian vähän proteiinia, on epäeettistä, ei ole lähiruokaa... Listahan on loputon.

Liikkumisesta ei taas tule sitä kuuluisaa euforiaa. Tiedän ja tunnistan kaikki järkisyyt liikkumiseen (mm. lihaskunto, työkyky jne.), mutta kun nekään eivät tahdo kantaa. Hyvää oloa ei tule edes siitä, että tulipahan suoritettua.

Liikkumisen vaikeus liittyy myös siihen, että on vaikea sitoutua vaikkapa tiettyyn viikonpäivään ja kellonaikaan. Entä jos ei huvittakaan maanantaina klo 17–18?!
Toisaalta just se "liikut sitten kun on fiilis" tarkoittaa, että en liiku, koska ei sitä fiilistä ole eikä tule. Lajin täytyy olla todella ihmeellinen, että sellainen tulee. Ratsastus on päässyt lähimmäksi, mutta senkin aika taitaa olla kohdallani oli. Ehkä jotkut koiralajit myös, mutta niihinkään ei nyt ole mahiksia.

Miten muut hanskaa tän joustavuuden? Onko sitä?

Mietin tätä myös laajemmalta näkökulmalta; toimiiko tällainen ihmisille ihmiskuntana ylipäätään? Voiko osa ylipaino-ongelmasta johtua liiallisesta joustavuudesta?

@hannamorre
Joo, ei ole helppoa – ja erityisen vaikeaa se oli silloin, kun olin yksi uupunut raato.
Sieltä noustuani harjoittelen säännöllisyyttä, johon ei uupumuksen aikana ollut aikaa eikä voimia. Säännöllisyys kohdistuu sekä syömiseen että liikkumiseen.
Yritän opetella syömään jotakin – edes muutaman rusinan tai pähkinän tai hedelmän tai rahkan – sen suositellut viisi kertaa päivässä. Yritän kolme kertaa viikossa tehdä 10 minuutin lihasjumpan (Hesarissa oli äskettäin minulle sopiva) kotona tai jopa mennä kuntosalille (joka on vastapäätä meitä). Mikään tiettyyn kelloaikaan tapahtuva jumppa ei minulla toimi. Mieluiten sellaista, jonka voin tehdä heti, jos mieleen sattuu tulemaan sellainen outo ajatus, että voisi tehdä treenin. Jos sitten teen jonkun treenin, yritän kiittää itseäni vuolaasti.
”Ne ihmiset liikkuu, kenellä on energiaa.” Kyllä. Yritän oppia, että tavoitteiden pitää olla minun tavoitteitani, ja edes jossain vaiheessa olisi hyvä, jos ei tuntuisi ihan hirveältä. (Koulussa opin, että liikunta on HIRVEÄÄ.)
Liisa Uusitalo-Arolan Uupumuksesta tasapainoon valmennuksesta opin sen, että uupuneelle voi olla iso asia kävellä pihan poikki postilaatikolle ja takaisin. Jos yrittää pakottaa itseään voimavarojen vähyydestä huolimatta, siitä ei hyvä seuraa. Kokemusta on. Omien voimavarojen tunnistaminen on yllättävän haasteellinen laji. Kun ei ole koskaan oikein päässyt liikunnan makuun, en yhtään tiedä, miten hirveältä sen pitäisi tuntua, jotta siitä olisi jotakin hyötyä… Tai miltä sen pitäisi tuntua, jotta ei seuraavana päivänä olisi ihan rampa.
Jatkan tämän opiskelua.

@hannamorre Minä olen saanut lyhyen aamujoogan toimimaan niin, että teen sen heti noustessani automaattisesti, vähän unenpöpperössä, enkä anna itselleni liekaa miettiä jaksaisko tai viitsiskö tänä aamuna. Kuntopyörä on muistutuksena puhelimessa, katson samalla jotakin läppäriltä - mutta koska olen illansuussa hereillä, ohitan muistutuksen helpommin kuin aamujumpan. Onneksi polvi muistuttelee.

@helna @hannamorre Mä yritän aloittaa aamun joogahetket uudestaan. Ongelmana vain se, että haluan ekana sängystä nousemisen jälkeen vessaan ja pää saattaa vessakäynnillä jo herätä ja alkaa esittää vastaväitteitä ”eitässäaamullajoogaamaankerkeä” ”tahdon ekana banaanin” (aamupalan jälkeen en takuulla joogaa).

Nyt on ma ja ti joogattu. Se on jo 2/7.

@hannamorre Mä oon itse todennut saman jutun, enkä syö tai liiku fiiliksen mukaan, vaan asettamieni sääntöjen mukaan. Onneksi oon löytänyt lähiliikuntamuodon, josta tykkään, niin vaikka liikkeelle lähteminen onkin vaikeaa, itse aktiviteetti on kivaa ja helppoa.

Tunnistan siis ajattelun ja ongelman. Haluisin olla itselleni lempeä ja salliva, mut se johtaa siihen, että vaan vegetoin sohvalla.