Mulla on vaikea suhde tutkimukseen.
-
Mulla on vaikea suhde tutkimukseen. En tee sitä itse. Haluaisin, että oma tietämys maailmasta perustuisi tutkimukseen, mutta jokaisesta asiasta tietäminen on, no, vähintäänkin hankalaa.
Samalla tiedostan, että ei myöskään riitä, että luen sieltä sun täältä tietyn aiheen tutkimusta, jos sitä onnistuisin löytämään.
Vasemmistossa arvostetaan myös tutkimusta ja sen näyttöä. Vasemmistolaiset poliitikot (nähdäkseni) pyrkivät tekemään tutkimukseen perustuvia päätöksiä. Eikä asiantuntijaa löydy tai välttämättä olekaan juuri tiettyyn hätään.
Ristiriita on siinä, että eivät nämä poliitikotkaan (aina) ole juuri tietyn alan asiantuntijoita, jotka tuntisivat tutkimusta.
Intuitiivisesti on kai parempi, että omaa näkökulmaa tukee edes jokin tutkimus(artikkeli). Se ei kuitenkaan tunnu olevan kaukana siitä, että joku toinen perustelee omaa näkemystään jollain toisella tutkimuksella. (Äärimmäisenä esimerkkinä vale, että rokotteet aiheuttaisivat autismia.)
Lopulta "löysin tutkimuksen, joka sanoo näin" alkaa tuntua politikoinnilta, eikä tietoperustaiselta päätöksenteolta.
Vahvistusharha on myös vahvana mielessä, kun lukee asioista sieltä täältä. Mitä mä oikeestaan tiedän?
-
R ActivityRelay shared this topic