1/Olen ruvennut (uusio)harrastamaan sellaista, että menen kirjastoon etsimään tietoa.
-
3/
Mammutin pääkkikarvat olivat noin 60-90 senttiä pitkiä, eli siis ihan todella pitkiä. Mutta niiden halkaisija oli noin 0,5cm, mikä tarkoittaa suunnilleen kuusinkertaista ihmishiuksen paksuutta, eli tavallaan sitä voisi kehrätä, mutta lopputulos olisi hyvin karheaa ja paksua, enemmänkin siis punontaan sopiva kuitu se.4/4
Mutta mammutilla oli myös aluskarva, joka oli hyvin pehmeää ja tiheää ja sen paksuus oli huomattavasti päällikarvaa ohuempi.Karvan pituus oli 3-8cm. Alle neljän sentin kuitua ei kannata kehrätä, kun se vain pistelee, mutta sitä pidempi kyllä soveltuu kehräämiseen.
Eli teorissa kyllä, mammutin aluskarvasta olisi voinut kehrätä lankaa ja tehdä siitä vaatteita.
Sitten voikin mielikuvaharjoitella, kuinka mammutti keritään.
-
R ActivityRelay shared this topic
-
1/
Olen ruvennut (uusio)harrastamaan sellaista, että menen kirjastoon etsimään tietoa.Että jos haluan selvittää jonkun asian, niin en mene internettiin ja yritä selvittää, että onko tää nyt oikeaa tietoa vai tekoälytietoa vaan menen kirjastoon ja etsin kirjoja ja sitten istun siellä kirjastossa kahlaamassa niitä kirjoja ja etsimässä tietoa ja sitten teen muistinpanoja.
Kynällä teen ja vihkoon kirjoitan.Ja tämä on vähintään yhtä hauskaa, kuin lapsena.
@JakkePimio mutkun ei oo enään niit hienoja koodikortteja joista hakee kirjoja !

-
4/4
Mutta mammutilla oli myös aluskarva, joka oli hyvin pehmeää ja tiheää ja sen paksuus oli huomattavasti päällikarvaa ohuempi.Karvan pituus oli 3-8cm. Alle neljän sentin kuitua ei kannata kehrätä, kun se vain pistelee, mutta sitä pidempi kyllä soveltuu kehräämiseen.
Eli teorissa kyllä, mammutin aluskarvasta olisi voinut kehrätä lankaa ja tehdä siitä vaatteita.
Sitten voikin mielikuvaharjoitella, kuinka mammutti keritään.
@JakkePimio Ihan mahtavaa tietoa. Kiitos! Päässäni asuu tyyppejä, jotka todellakin arvostavat tätä infoa.

@Unetar Ja mun päässä asuu tyyppejä, jotka miettii tämmösiä juttuja, kunnes saavat niihin vastauksia.
Väittäisin, että aika hyviä päätyyppejä meillä siis.
-
@JakkePimio mutkun ei oo enään niit hienoja koodikortteja joista hakee kirjoja !

@Mimesatwork Kaikkea ei vissiin vaan voi saada, mutta vois tietty ottaa projektiksi askarrella itse semmosen kortiston.
-
3/
Mammutin pääkkikarvat olivat noin 60-90 senttiä pitkiä, eli siis ihan todella pitkiä. Mutta niiden halkaisija oli noin 0,5cm, mikä tarkoittaa suunnilleen kuusinkertaista ihmishiuksen paksuutta, eli tavallaan sitä voisi kehrätä, mutta lopputulos olisi hyvin karheaa ja paksua, enemmänkin siis punontaan sopiva kuitu se.Jos 6x ihmishius niin sit varmaan 0,5mm eikä cm?
-
Jos 6x ihmishius niin sit varmaan 0,5mm eikä cm?
@arzi @JakkePimio Hitsi joo. Meinasin jo innostua, että niistä päällikarvoistahan voisi punoa vaikka tuolin istuimia

-
4/4
Mutta mammutilla oli myös aluskarva, joka oli hyvin pehmeää ja tiheää ja sen paksuus oli huomattavasti päällikarvaa ohuempi.Karvan pituus oli 3-8cm. Alle neljän sentin kuitua ei kannata kehrätä, kun se vain pistelee, mutta sitä pidempi kyllä soveltuu kehräämiseen.
Eli teorissa kyllä, mammutin aluskarvasta olisi voinut kehrätä lankaa ja tehdä siitä vaatteita.
Sitten voikin mielikuvaharjoitella, kuinka mammutti keritään.
@JakkePimio Tahdon lukea tästä seuraavassa kivikauteen sijoittuvassa romaanissa, jonka luen! Että keritään mammutinruhoa, kehrätään aluskarvasta lankaa, neulotaan siitä ihanan pehmeitä mekkoja ja pukeudutaan niihin. Ja tietysti värjätään niitä kasveilla!
-
Jos 6x ihmishius niin sit varmaan 0,5mm eikä cm?
@arzi Jup. Ajatusvihre kirjoittaessa.
-
@JakkePimio Tahdon lukea tästä seuraavassa kivikauteen sijoittuvassa romaanissa, jonka luen! Että keritään mammutinruhoa, kehrätään aluskarvasta lankaa, neulotaan siitä ihanan pehmeitä mekkoja ja pukeudutaan niihin. Ja tietysti värjätään niitä kasveilla!
@titia Tämähän hyvinkin helposti voisi johtaa sellaiseen tarpeeseen, että pitäisi etsiä tietoa sen ajan kasvillisuudesta ja sitten vähän laskeskella ja päätellä millaisia värejä niistä olisi saanut ja millä ne värit olisi pitänyt purettaa.
-
4/4
Mutta mammutilla oli myös aluskarva, joka oli hyvin pehmeää ja tiheää ja sen paksuus oli huomattavasti päällikarvaa ohuempi.Karvan pituus oli 3-8cm. Alle neljän sentin kuitua ei kannata kehrätä, kun se vain pistelee, mutta sitä pidempi kyllä soveltuu kehräämiseen.
Eli teorissa kyllä, mammutin aluskarvasta olisi voinut kehrätä lankaa ja tehdä siitä vaatteita.
Sitten voikin mielikuvaharjoitella, kuinka mammutti keritään.
@JakkePimio Kiitos tästä, melkein jo epäilin omaa kyvyttömyyttäni tehdä tuttavuutta tekoälyn kanssa.
Sitäpaitsi minulle oli jo nöösinä pänttääminen työläämpää kun enimmille luokkatovereilleni. Mutta toisaalta en sitten unohda sitä, mitä kallooni olen takonut.
Viimeksi tietokirjana luin kotosalla Jukka Korpelan 'Länsimaisuuden historiaa'; pöydällä oli lisäksi kartta- ja sivistyssanakirja ja hieman tarkistelin joitain asioita älyluurillani. -
@Unetar Ja mun päässä asuu tyyppejä, jotka miettii tämmösiä juttuja, kunnes saavat niihin vastauksia.
Väittäisin, että aika hyviä päätyyppejä meillä siis.
Päässä asuvat tyypit on parhaita!
-
Päässä asuvat tyypit on parhaita!
@pimeyteni_olio @JakkePimio @Unetar unet ovat

Kyllä, mutta päässä asuvana tyyppinä olen vähän eri mieltä.

@pimeyteni_olio @Ahlberg @JakkePimio Minun päässäni asustelee unien lisäksi paljon muutakin väkeä. Pieniä, hassuja eläimiä, mörköjä, maahisia ja aika paljon muutakin. Ja iso kasa roolipelihahmoja. Toki vain osa näistä on kiinnostuneita mammutinvillan ominaisuuksista.

En tiennyt että maahiset ja eläimet voivat asua päässä, vaikka kuulemma laho pää voi houkutella kolopesijöitä ja joidenkin tukka on kuin harakanpesä. Möröille pää on varmasti mukavan viihtyisä paikka.
Mammutinvillan ominaisuudet on tärkeä asia. Omituista jos se ei kiinnosta.

@pimeyteni_olio @Ahlberg @JakkePimio Kaikilla päässäni asuvista tyypeistä ei ole elinpiirissään mammutteja, joten niiden villan pohtiminen ei ole välttämättä ajankohtaista.
Hyvä vaan, että eläimistö tuo jotain elämää tähänkin lahopäähän.
-
4/4
Mutta mammutilla oli myös aluskarva, joka oli hyvin pehmeää ja tiheää ja sen paksuus oli huomattavasti päällikarvaa ohuempi.Karvan pituus oli 3-8cm. Alle neljän sentin kuitua ei kannata kehrätä, kun se vain pistelee, mutta sitä pidempi kyllä soveltuu kehräämiseen.
Eli teorissa kyllä, mammutin aluskarvasta olisi voinut kehrätä lankaa ja tehdä siitä vaatteita.
Sitten voikin mielikuvaharjoitella, kuinka mammutti keritään.
@JakkePimio Nyt rupesi mietityttämään sama asia villasarvikuonon osalta.

-
@pimeyteni_olio @Ahlberg @JakkePimio Kaikilla päässäni asuvista tyypeistä ei ole elinpiirissään mammutteja, joten niiden villan pohtiminen ei ole välttämättä ajankohtaista.
Hyvä vaan, että eläimistö tuo jotain elämää tähänkin lahopäähän.
@Unetar @pimeyteni_olio @Ahlberg Minä en niin tiedä edes, että ketä kaikkia päässäni asustaa, mutta jatkuvasta pulinasta päätellen joukko on sakea.
Mitä taas ihmisiin tulee, valtaosa heistä vaikuttaa olevan omituisia, eikä heitä kiinnosta Tärkeät ja erittäin mielenkiintoiset asiat. Se on kovin surullista, heidän kannaltaan. Mutta ehkä meille muille jää sitten enemmän mielenkiintoisia asioita!
-
@JakkePimio Nyt rupesi mietityttämään sama asia villasarvikuonon osalta.

@saruwine Täällä sitä yritetään vaan toista saada tarttumaan villakuonoa sarvesta!
Kyseistä eläintä kyllä sivuttiin niissä mammuttikirjoissa.
Ja lammaskirjassa kerrottiin, että vanhaan aikaan ei tarvittu maisemointilampaita, kun mammutit hoitivat sen tehtävän.
Villa kytkeytyy villaan, vahvasti vaikuttaa siltä.