@Toteemisieni tällä hetkellä (aiempia merkkejä tulkiten) on 100% varmaa, että Yhdysvallat valloittaa Grönlannin Juhannukseen mennessä ja ajaa länsivaltioiden ihan uudenlaiseen kriisiin. Ihan vain sillä, että:a) Trump luottaa jenkkien munaskuotteeseen, eli Eurooppa ei vain ”voi” hylätä Yhdysvaltoja, teki ne mitä vain. Koska teknologia ja turvallisuus. Lisäksi Trumpilla ja hallinnolla on harhakuva, että Yhdysvallat pärjäisi ilman Eurooppaa vallan mainiosti. Lisäksi, tuo hajoaminen avaisi Venäjän markkinat (jotka luultavasti yliarvioi ja pahasti).b) Asiasta on luultavasti jo tehty/tehdään Kiinan kanssa kauppaa: Taiwan Grönlannista. Tähän voisi viitata teknologiamaailman kehitys; lipastetaan kriittistä rautaa tekoälylle kaikin mahdollisin keinoin, kun sitä vielä on. Sen suhteen kun tulee 2-5 vuoden globaali saantikriisi. Näin ihan siitä syystä, että tästä suunnitelmasta olisi varmasti infottu tiettyjä päättäjiä, samalla tavoin kuin infottiin öljyfirmoja Venezuelasta.c) Trump tarvii syksyyn mennessä kansainvälisen kriisin, jonka varjolla erikoissäädöksin peruuttaa välivaalit tai kumota niiden negatiiviset vaikutukset omaan valta-asemaan. Muistetaan se lupaus Pressavaalit oli viimeiset, joissa tarvii äänestää ja että todistetusti ovat ilmoittaneet selvittävänsä mahdollisuuksia Trumpille jatkaa. Tähän taas löytyy verifioitu ennakkotapaus toisen maailmansodan ajalta, jolla se voitaisiin tehdä ”laillisesti”. Minusta olisi myös mahtavaa olla väärässä, mutta pelkään etten ole. Toisaalta, tuon kohta a:n vuoksi tämä on niitä harvoja asioita, joita kyllä nykyhallituksen toimissa ymmärrän. Juuri nyt Eurooppa on ihan oikeasti saatananmoisessa riippuvuus kusessa, teki Trump mitä tahansa tämän suhteen; eikä se johdu vain oikeistosta tai populismista (itse asiassa, vahva nationalismi protektionismeineen olisi tätä kehitystä voinut estää).Samaa julkista välttelyä siis tekisi ihan mikä tahansa muukin hallitus, paitsi ehkä jokin SuomiMAGA. Siksi minusta on oikeastaan aika typerää vääntää tästä jotain heikko johtajuus kontekstia, koska tässä sitä ei ole. On vain aitoa epätoivoa ja voimattomuutta; veikkaan kuitenkin että julkisivun takana kaikilla on samat aatteet juuri nyt. Ja ei pelkästään Suomessa, vaan ihan joka ikisessä Eurooppalaisessa valtiossa on ihan sama tilanne. Siksi ihan varmasti taustalla oikeasti väännetään ja mietitään vastausta, koska oikeasti; tässä Yhdysvallat uhkaa Eurooppaa sodalla, jos ei saa haluamaansa ja johtaja on näyttänyt olevansa täysin pihalla; mikä on pahempaa kuin Putin. Putin kuitenkin on strategi ja ymmärtää myös vaikutukset, Trump on opportunisti, joka näkee vain maalin, eikä välitä paskaakaan seurauksista.https://en.wikipedia.org/wiki/Presidency_of_Franklin_D._Roosevelt_(1941%E2%80%931945)